Toimintasuunnitelmat
Super Kuopion kaupungin ao ry nro 521 4.11.2020
JH
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2021
1. YLEISTÄ
Tulevan vuoden toiminnassamme pääpaino on liiton toimintasuunnitelman mukaisesti jäsenhankinnassa. Toimintamme toinen tärkein osa-alue on yhteistyösuhteiden luominen. Jäsenistön jaksamista ja vireyttä pidämme yllä järjestämällä heidän toiveiden mukaista yhteisöllistä toimintaa läpi. Ammattiosastomme tavoitteena saada aktiivisesti lisää jäseniä mukaan toimintaan.
Kansallinen korona tilanne voi aiheuttaa toiminnassamme muutoksia.
2. KOULUTUSTOIMINTA
Pyrimme osallistumaan aktiivisesti liiton järjestämiin järjestö- ja edunvalvontakoulutuksiin, jäseniltoihin sekä muihin mahdollisiin ammattiin liittyviin koulutuksiin.
Kannustamme ja rohkaisemme uusia jäseniä mukaan.
3. YHTEISÖLLINEN TOIMINTA
Ammattiosastomme pyrkii järjestämään kaikille ikäryhmille sopivaa yhteisöllistä toimintaa. Jäsenistön virkistäytymiseen vastataan tarjoamalla mm. kulttuuria, urheilua ja teemailtoja.
Toiminnassamme huomioimme koronatilanteen ja toimimme mahdollisten rajoitusten mukaisesti.
Jatkamme yhteistoimintaa lähiammattiosastojen kanssa.
4. EDUNVALVONTA
Ammattiosaston tärkein tehtävä on jäsenistön ammatillinen edunvalvonta.
Päättäjiin pidämme yhteyttä tapaamisin, kirjoituksin sekä sähköpostin välityksellä.
Ammattiosastomme tukee luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja heidän työssään ja tekee heidän kanssaan yhteistyötä.
Paikallisneuvotteluja käydään tarpeen mukaan.
Tavoitteenamme on saada luottamusmies- ja yhdysjäsenverkosto kattamaan sekä kunta- että yksityispuolen kaikki työpaikat.
Muiden ammattiosastojen, liiton ja muiden järjestöjen kanssa yhteistyötä kehitämme edelleen.
Opo-toimintaa teemme aktiivisesti ja pyrimme saamaan lisää uusia opoja.
Opo-toimintaa tehdään yhteistyössä muiden ammattiosastojen kanssa.
SuPer-opot järjestävät koululla aulainfoja ja he pyrkivät vierailemaan lähihoitajaopiskelijaryhmissä.
Kansallista lähihoitajapäivää vietetään tammikuussa.
Sosiaali- ja terveysalan opettajatapaamisia järjestetään kahdesti vuodessa yhteistyön ylläpitämiseksi.
Liiton SuNu (SuPer-Nuorten) osalta tavoitteenamme on aktivoida entistä useampia nuoria jäseniä mukaan ammattiosaston toimintaan. Ammattiosastomme järjestää yhdessä muiden ammattiosastojen kanssa nuorille suunnattuja tapahtumia.
5. HALLINTO
Hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa, tarvittaessa useammin. Heinäkuussa kokouksia ei pidetä ellei edunvalvonta sitä vaadi. Kerran vuodessa kokoustamme ruokailun merkeissä.
Pääluottamusmies kutsutaan automaattisesti kaikkiin hallituksen kokouksiin.
Kokoukset pidetään mahdollisuuksien mukaan läsnäolokokouksina.
6. JÄSENKOKOUKSET
Sääntömääräisten kevät- ja syyskokousten lisäksi järjestetään tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia.
7. TIEDOTUSTOIMINTA
Ammattiosastomme tiedottaa pääsääntöisesti tapahtumista sähköisessä muodossa. Käytämme aktiivisesti sähköpostia, facebookia, instagramia sekä ammattiosaston verkkosivuja.
Kaikille uusille jäsenille lähetetään ”Tervetuloa-kirje”.
50-, 60-,70 ja 80-vuotispäivät sekä eläkkeelle jäämiset huomioidaan hallituksen harkinnan mukaan.
8. TALOUDELLINEN TOIMINTA
Ammattiosastomme tulot muodostuvat liiton palauttamasta jäsenmaksusta. Ammattiosastomme ei peri omaa jäsenmaksua, ellei syyskokous muutoin päätä.
Tähän liiton säännöt antavat mahdollisuuden.
Puheenjohtajalla on käytössä ammattiosaston tulostin. Ammattiosaston sihteerillä on käytössä kannettava tietokone ja langaton nettiyhteys. Jäsenrekisterinhoitajalla on käytössä langaton modeemi. Taloudenhoitajalle on tilattu Savon Sanomat.
SUPER TOIMINTAVUOTTA!
Hallitus